Moi,HenryLlama kirjoitti:Onko tuossa esittävän taiteilijan suojaa koskevassa tehtävässä kyse s.87 sopimuslisenssistä vaiko s.91 äänitallenteen pakkolisenssistä? Ja miten nuo (TL:n 25 § f 1 mom. ja 25 § h <-> 47 §) säännökset eroavat toisistaan äänitallenteen kohdalla?
oletan että viittaat nyt tuohon materiaalipaketista löytyvään oikeustapaustehtävään, jossa bändi on levyttänyt ja kysellään millaisia oikeuksia heillä on levyynsä?
Huomaa nyt, että 1) bändillä on levyynsä sekä tekijänoikeus (koska ovat itse sanoittaneet, säveltäneet ja sovittaneet musiikin) että esittävän taiteilijan oikeus (koska soittavat levyllä) ja 2) levy-yhtiöllä on levyyn puolestaan äänitallenteen tuottajan oikeus.
Bändi saa levyn radiosoitoista ja muusta julkisesta esittämisestä korvausta 1) tekijänoikeuden sopimuslisenssijärjestelyn kautta (s. 87, TekijäL:n 25 § f-h) sekä esittävän taiteilijan oikeuden pakkolisenssijärjestelyn (s. 91, TekijäL:n 47 §) kautta, koska heillä on molemmat oikeudet levyn sisältöön. Lisäksi levy-yhtiö saa korvausta levyn soitosta äänitallenteen tuottajan suojan mukaisen pakkolisenssisäännöksen nojalla (s. 92, samainen TekijäL:n 47 §). Tätä ei tehtävän mallivastauksessa ole ehkä tuotu riittävän selvästi esiin, pahoittelut siitä!
Äänitallenteen kohdalla voi siis periaatteessa kolme tahoa saada suojaa: alunperin kappaleen/levyn materiaalin kirjoittanut ja musiikillisesti luonut henkilö (sanoittaja/säveltäjä/sovittaja), musiikin esittävä muusikko/taiteilija (voi olla sama henkilö kuin edellä) sekä äänitallenteen tuottamisesta taloudellisesti vastuussa ollut ja tuotantoratkaisuista päättänyt henkilö (voi olla myös sama henkilö kuin edellä). Näistä vain ensimmäisen luomistyö nauttii teossuojaa ja kuuluu siten TekijäL:n 25 § f-h yhteydessä selostetun sopimuslisenssijärjestelmän piiriin. Sopimuslisenssissä Teostoon kuulumaton tekijä voi kieltää työnsä ensisijaisen käytön korvausta vastaan, jos niin haluaa. Toinen ja kolmas luomistyö kuuluvat sen sijaan tekijänoikeuksien lähioikeuksien piiriin ja niihin soveltuu ainoastaan TekijäL:n 47 §:n mukainen pakkolisenssisääntö (lähioikeuksissa ei tunneta sopimuslisenssiä). Sen perusteella esiintyvä taiteilija ja äänitallenteen tuottaja eivät voi kieltää oikeuksiensa kohteen käyttöä, mutta siitä on maksettava heille korvaus.
TekijäL:n 25-26 §:n mukaisella sopimuslisenssillä ja TekijäL:n 47 §:n mukaisella pakkolisenssillä ei nähdekseni ole erilaisista sanamuodoistaan huolimatta kovin suurta sisällöllistä eroa: molemmissa pyritään kattamaan oikeuden kohteen (teoksen) saattaminen yleisön saataviin millä tahansa keinolla, jotta oikeudenomistaja olisi aina oikeutettu korvaukseen. Merkittävin ero on tosiaan tuo käytännössä varsin marginaalinen kielto-oikeus, joka sopimuslisenssijärjestelmään teoksen ensikäytön osalta kuuluu.
Ehkä nyt sitten tuonkin muistaa kokeessa.