mansikka kirjoitti:Jos oikeuspositivismin perusteesiksi katsotaan, että voimassaolevalla oikeudella ja moraalilla ei ole välttämätöntä yhteyttä, moraali pidetään mahd. kaukana oikeuden soveltamisesta ja tulkinnasta ja normin voimassaolo palautuu sosiaaliseen todellisuuteen (normin syntyhistoriaan ja alkuperään) niin miten on mahdollista, että klassiset oikeuspositivistit, Austin ja Bentham, katsovat, että oikeutta saa kuitenkin arvioida moraaliargumentein ja oikeudella on järjestelmätasolla moraalisia ja poliittisia päämääriä. (Susanna Lindroos-Hovinheimo: Oikeuden rajoilla, sivu 137) Mitä minä en ymmärrä?

Hyvä huomio - yritän vähän avata tuota. Olennaista on pitää erillään normin voimassaolon ja sen sisällön arviointi moraaliperusteilla. Positivistien mukaan oikeusnormien
voimassaolo ei siis ole riippuvainen vaikkapa niiden moraalisesta hyväksynnästä (s. 43). Tämä ei tarkoita, etteikö normin
sisältöä voisi arvioida moraaliargumentein. Jonkin verran tuota samaa kysymystä sivutaan myös sivujen 49-50 taitteessa, missä kerrotaan Hartin näkemyksistä.
Keksitään jonkunnäköinen esimerkki tämän havainnollistamiseksi: oletetaan vaikka, että on säädetty apartheid-henkinen laki, jonka mukaan yliopistoon voi päästä opiskelemaan vain tiettyä etnistä taustaa olevat henkilöt. Oletetaan myös, että laki on säädetty muodollisesti oikein, se on eduskunnassa hyväksytty tarvittavalla enemmistöllä jne. Positivistien näkemyksen mukaan sillä, onko laki moraalisesti tai eettisesti arveluttava, ei ole tekemistä sen
voimassaolon kanssa. Positivisti toteaisi siis, että OK, laki on eduskunnan muodollisesti oikein säätämä, ja se on siis voimassa, piste. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö (myös positivisti) voisi sanoa, että moinen laki on moraalisesti hyvin kyseenalainen ja se tulisi sen vuoksi kumota, tai että sitä ei olisi tullut säätää lainkaan. Selvensikö tämä?