Esineoikeuden alkeet

[SiniM]

Myös sivun 65 toinen kappale kaipaa selvennystä, sillä kappaneen toisessa lauseessa aika ehdottoman kuuloisesti sanotaan, että "Luovutuksen kohteen täytyy olla luovuttajan hallinnassa". Mutta sitten puhutaan hämmentävästi esineen olemisesta sivullisella vuokralla?

Tästä kohdasta. Kaisto siis listaa edellytyksiä sille, että luovutuksensaajan katsotaan toimineen ilman "vilppiä". Näitä edellytyksiä ovat 1) luovutuksensaajalla on perusteltu vilpitön mieli; 2) lähtökohtaisesti, että luovutettava esine oli luovuttajan hallinnassa; 3) tapahtuu traditio eli luovutuksensaaja saa esineen itselleen ja 4) oikeudeton luovuttaja on esiintynyt esineen omistajana. Tuo kohta 2) eli että luovutettava irtain esine oli luovuttajan hallussa ei siis kuitenkaan ole ehdoton. Tästä esimerrki voisi olla seuraava: Minä Sini olen varastanut pyörän, jonka sitten annan lainaan/vuokralle kaverilleni Matille väittäen, että pyörä on minun ja että hän saa käyttää sitä, kunnes saan sen myytyä. Matti uskoo minua. Tämän jälkeen myyn pyörän nettihuutokaupassa ja kerron, että sen voi noutaa Matilta, jolla on lupa toimia edustajanani. Pahaa aavistamaton ostaja soittaa Matille, joka mukisematta luovuttaa hänelle pyörän maksua vastaan. Tässä tilanteessa ostaja täyttäisi kaikki "ei-vilpillisen" toiminnan edellytykset, vaikka pyörä ei ollutkaan minun (väitetyn omistajan) hallinnassa luovutuksen tapahtuessa. Avasiko tämä esimerkki asiaa?

[Rule of Law]

Hei!
Kaipaisin Esineoikeuden kirjan Ulosmittaus presumptioperusteisesti s. 51 kohtaan 1, joka sivun lopussa, selvennystä käytännön esimerkillä, jotta tunnistaisin esim. oikeustapauksissa tällaisen tilanteen..
Mitä siis tarkoittaa UK 4.14.1, .."väite siitä, että omaisuus kuuluu sivulliselle, ei estä omaisuuden ulosmittaamista, jos havaitaan, että sivullisen asema perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, kun otetaan huomioon velallisen käytettävissä olevan omistajan määräysvaltaan verrattava valta, omistajan toimiin verrattavat toimet seka velallisen järjestelystä saamat edut ja muut vastaavat seikat..."

[puupää]

Mulla ei vaan taho mennä jakeluun tää kohta valtion vahingonkorvausvastuusta oikeudettoman luovutuksen tilanteessa: (s. 62)

"Tulee tosin ottaa huomioon, että niin oikealle omistajalle kuin luovutuksensaajalle tulevaa korvausta saatetaan sovitella MK 13:6.3:n nojalla vahingonkärsijän oman myötävaikutuksen perusteella. Jos valtiolle tulee korvattavaa, valtio saa itselleen takautumisoikeuden eli korvauksensaajan oikeuden saada sopimuksen tai muun perusteen nojalla vahingonkorvausta (MK 13:7.1)."

Siis kuka maksaa ja kelle? Voiko joku vähän selventää esimerkin avulla tai jotenkin muuten?

[SiniM]

Hei!
Kaipaisin Esineoikeuden kirjan Ulosmittaus presumptioperusteisesti s. 51 kohtaan 1, joka sivun lopussa, selvennystä käytännön esimerkillä, jotta tunnistaisin esim. oikeustapauksissa tällaisen tilanteen..
Mitä siis tarkoittaa UK 4.14.1, .."väite siitä, että omaisuus kuuluu sivulliselle, ei estä omaisuuden ulosmittaamista, jos havaitaan, että sivullisen asema perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, kun otetaan huomioon velallisen käytettävissä olevan omistajan määräysvaltaan verrattava valta, omistajan toimiin verrattavat toimet seka velallisen järjestelystä saamat edut ja muut vastaavat seikat..."

Moikka, mä vastailen täältä taas kahvitauoilta. Älkää hermostuko, jos jossain vastauksessa kestää vähän kauemmin. Pyritään vastaamaan kaikkiin vielä avoimiin kysymyksiin asap. Aloitan näistä vähän rajatummista kyssäreistä. Eli tätä keinotekosta järjestelyä koskien voitaisiin hahmotella vaikka seuraava esimerkki: A on pahasti velkaantunut. Hänen nimissään on kuitenkin suht arvokas vene, jonka hän arvaa kiinnostavan ulosottomiestä. Suojatakseen venen ulosotolta hän "myy" sen ystävälleen B:lle. Myyntihinta on 1 euro. Järjestelyn tosiasiallinen tarkoitus on vain siirtää veneen omistus sivulliselle, jotta se säästyisi ulosmittaukselta. Tosiasiassa A:n tarkoitus on veneillä "ystävänsä veneellä" heti vappuna Hankoon. Tämä on nyt aika karrikoitu esimerkki ja usein tällaisissa keinotekoisissa järjetelyissä sovitaan edes hivenen uskottavammasta myyntihinnasta tms. mutta kyllä tällaisiakin näkee. Aika usein omaisuutta siirretään esim. puolison nimiin. Ulosottomies suorittaa näissä tilanteissa aina tapauskohtaisen harkinnan siitä, mikä on ollut luovutuksen todennäköinen tarkoitus ja millaista valtaa alkuperäinen omistaja edelleen käyttää suhteessa luovutettuun objektiin (määräysvalta, muut toimet). Auttoiko tämä?

[uuppana]

Jos joku ehtisi jossain vaiheessa vastata mun edellisellä sivulla olevaan panttia koskevaan kyssäriin, ois huippista

[Aisomark]

Mulla ei vaan taho mennä jakeluun tää kohta valtion vahingonkorvausvastuusta oikeudettoman luovutuksen tilanteessa: (s. 62)

"Tulee tosin ottaa huomioon, että niin oikealle omistajalle kuin luovutuksensaajalle tulevaa korvausta saatetaan sovitella MK 13:6.3:n nojalla vahingonkärsijän oman myötävaikutuksen perusteella. Jos valtiolle tulee korvattavaa, valtio saa itselleen takautumisoikeuden eli korvauksensaajan oikeuden saada sopimuksen tai muun perusteen nojalla vahingonkorvausta (MK 13:7.1)."

Siis kuka maksaa ja kelle? Voiko joku vähän selventää esimerkin avulla tai jotenkin muuten?

Hei,

perusajatus on se, että laissa on pykälä, jonka perusteella valtio korvaa aina vahinkoa kärsineelle vilpittömälle osapuolelle tälle aiheutuneet kulut - käytännössä siis sen, että tämä on menettänyt kiinteistön omistuksen eikä ole saanut rahojaan. Filosofia tämän säännöksen taustalla on se, että kiinteistöt muodostavat yksityisen henkilön omaisuudesta yleensä merkittävän osan, joten olisi kohtuutonta, että vahinkoa ilman omaa syytään kärsinyt menettäisi merkittävän osan omaisuudestaan, varsinkin kun menetyksen saaminen takaisin vahingon aiheuttajalta vahingonkorvauskanteella ei ole mitenkään varmaa (roisto on saattanut esim. hassata rähät tällä välin ja olla maksukyvytön). Näinpä valtio ottaa mahdollisen tappion kantaakseen yksityisen osapuolen sijasta. Valtiolle siirtyy tätä myöten oikeus ajaa vahingonkorvauskannetta vahingonaiheuttajaa vastaan yksityisen sijasta, joten se saattaa loppujen lopuksi saada rahansa takaisin, mutta tämä ei ole varmaa.

Otetaan esimerkki.

Lauri omistaa kiinteistön. Laurin tietämättä rikollinen Venla väärentää kauppakirjan, jossa väitetään, että Lauri on myynyt aidosti omistamansa kiinteistön Venlalle. Tätä kauppakirjaa hyväksikäyttäen Venla hakee kiinteistöön Laurin tietämättä lainhuudon ja myy sen sitten eteenpäin Essille hyvään hintaan. Venla saa tilanteessa oikeudetonta etua. Kun tilanne käy ilmi esim. Essin saapuessa kiinteistölle ja huomatessa Laurin oleilevan siellä, todetaan, että kiinteistön luovutusta ei ole tapahtunut, koska kyseessä on ollut valeasiakirja (kirjan s. 61). Valeasiakirja ei voi johtaa pätevään saantoon, eikä Essi voi nauttia saantosuojasta. Venla on tällä välin ottanut oikeudettomasti saamansa rahat ja häipynyt maasta.

Laurin eli alkuperäisen omistajan kannalta tilanne on yhdentekevä: lainhuutorekisteriin tehdyt merkinnät peruutetaan osoittamaan, että Lauri omistaa kiinteistön. Essille sen sijaan tilanne on katastrofi: hän on maksanut kauppahinnan huijarille, mutta ei saa saantosuojaa ja siten omistusoikeutta kiinteistöön. Jotta Essille ei kävisi köpelösti, korvaa valtio hänelle kauppahinnan. Samalla valtio saa takautumisoikeuden ja voi alkaa kanteella vaatia rahoja Venlalta, jos tämä saadaan kiinni.

[Aisomark]

Aaaargh, kirjoittakaa suomeksi Kaisto & co!

Onko siis niin, että puhtaassa esinevastuussa pantin arvo ja siitä saatava raha (esim. panttitoimistosta) vastaavat suunnilleen toisiaan ja silloin pantinsaajalla on riittävä vakuus kattamaan se summa jonka hän pantinsaajalle antoi esinettä vastaan jolloin hän ei todnäk häviä mitään vaikka pantti jäisi lunastamatta? Ja vaikka häviäisikin, hänen on siihen tyytyminen eikä pantiksipanija ole erotuksesta vastuussa? Henkkoht velkavastuuta ei siis synny eikä ole.

Hei,

koetan nyt tuottaa näihin kysymyksiisi jonkinlaiset vastaukset. Tässä on aika monta asiaa ja tilannetta, jotka pitää koettaa pitää erillään. Myös nimimerkki Uberrima fides otti kantaa asiaan ja paikoin ihan oikean suuntaisestikin, mutta toi esiin taas niin monta uutta tapausta, että lähden nyt ihan vaan liikkeelle tästä alkuperäisestä viestistäsi.

1) Puhtaalla esinevastuulla ja panttiesineen arvolla ei ole mitään suoraa yhteyttä. Puhtaalla esinevastuulla tarkoitetaan sellaista käytännössä harvinaisempaa tapausta, jossa panttioikeutta ei ole perustettu saamisoikeuden (=velan) vakuudeksi vaan erillisenä, omana oikeudellisena vastuunaan. Käytännössähän pantti siis usein annetaan juuri velanmaksun vakuudeksi, mutta tämä ei ole mikään pakko, vaan omaisuuttaan saa pantata mitä erilaisimmista syistä muutenkin, eikä pantilla ja velalla välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

2) Se kattaako panttiesineen arvo mahdollisen velan koko määrän, jonka vakuudeksi se on asetettu, on toki tärkeä kysymys sekin (se ei vain liity puhtaaseen esinevastuuseen mitenkään). Tämähän riippuu paljon itse panttiesineestä ja esim. siitä, kuinka sen arvo vaihtelee ajan kuluessa. Käytännössä pantin realisointi menee niin, että pantinsaaja-velkoja saa ryhtyä myymään esinettä velkaa tietyn ajan karhuttuaan. Koska panttioikeuden ytimenä on objektikohtainen suorituksensaantioikeus, ei pantinsaaja-velkojalla kuitenkaan välttämättä ole oikeutta pitää kaikkea myynnistä saamaansa tuottoa. Jos pantin arvo on esim. oletettua isompi ja se kattaa velan jäljellä olevan osan helposti, on pantinsaajan tilitettävä ylijäämä velalliselle eli esineen omistajalle. Jos taas esineestä saatava myyntitulo ei riitä kattamaan velan jäljellä olevaa määrää, pitää pantinsaaja-velkoja kaiken minkä myynnistä saa ja kärsii saamatta jääneen osan velasta omana tappionaan - saamisoikeus (eli velka) tosin jää panttioikeuden lakkaamisen jälkeenkin vielä voimaan täyttämättömältä osaltaan, joten jos velalliselle tulee myöhemmin rahaa jostain, voi velkoja vaatia taas suoritusta saamisoikeuden perusteella.

Vastatakseni kysymykseesi, pantinantaja ei siis ole panttioikeuden osalta vastuussa pantinsaajalle myynnissä mahdollisesti jäljelle jäävästi erotuksesta. Tällöin taustalla oleva velkasuhde tosin ei tule vielä täytetyksi, joten velkoja voi edelleen koettaa saada erotuksen maksuun normaalina velkana, jos velallisella on maksukykyä.

3) Huomaan, että sinulle on ollut helppoa lähestyä tätä kysymystä käytännössä panttiliikkeen toiminnan kautta. Minun täytyy myöntää, että en ole kovin hyvin perillä panttiliikkeiden toiminnasta, sillä ne eivät muodosta tosiasiassa kovin suurta osaa vakuusmarkkinoista enkä ole itse sellaisessa joutunut vielä toistaiseksi asioimaan. Näin ollen en osaa tarkkaan sanoa, millaisen sopimuksen pantiksiantaja tekee liikkeen kanssa. Uskoisin kuitenkin lukemani perusteella vahvasti, että panttioikeuden lisäksi panttiliike kyllä tekee ihan tavallisen lainasopimuksen pantiksiantajan kanssa. Näin ollen pantinsaaja-velkoja (eli panttiliike) vaatii pantiksiantaja-velalliselta ensi alkuun ihan normaaleja lainasuorituksia kuten missä tahansa velkasuhteessa. Pantin realisointi menee sitten juurikin yllä kohdassa 2) kuvatun mukaisesti. Jos panttiesineen mahdollisesta myynnistä ei saada tarpeeksi rahaa kattamaan koko jäljellä olevaa maksamatonta lainaa, panttiliikkeellä säilyy edelleen normaali, velvoiteoikeudellinen saamisoikeus velalliselta.

4) Huomaa, että kirjassa ei puhuta henkilökohtaisesta velkavastuusta mitään. Kaiston käyttämä termi on henkilökohtainen maksuvelvollisuus. Tiedän, että tämä kuulostaa hurskastelulta, mutta olkaa tarkkoina termien käytössä.

Puhtain esinevastuin tehdyssä pantissa henkilökohtaista maksuvelvollisuutta ei tosiaan ole, koska panttiesineoikeus on olemassa yksinään, ilman kytköstä velvoiteoikeudelliseen saamisoikeuteen, johon tuo maksuvelvollisuus liittyisi. Käytännössä huomattavasti tavallisemmassa tapauksessa panttiesineoikeus on perustettu nimenomaan velvoiteoikeudellisen maksuvelvollisuuden turvaamiseksi. Tällöinkään henkilökohtainen maksuvelvollisuus ei kuitenkaan yllä esitettyyn tapaan välttämättä katoa pantin pakkorealisaation myötä tapauksessa, jossa pantista saatu hinta ei riitä kattamaan koko velan (saamisen) määrää.

Tarkoitetaanko henkilökohtaisella velkavastuulla tähän liittyen siis sitä, että A lainaa B:lle 10 000 euroa rahaa ja voi vaatia/saada sen vakuudeksi pantin mutta sen pantin arvon ei tarvitse vastata velan määrää? Pantinsaajalla on oikeus muuttaa pantti rahaksi eli saada siitä sen arvo jos velallinen ei täytä velkasuhteen ehtoja.

Pantin arvo on vaihtelee, kuten yllä todettua, käytännössä paljon. Velkoja on yleensä se, joka sanelee velka- ja panttisopimuksen ehdot ja pitää huolta siitä, että pantti kattaa vähintään velan määrän (koskä tämä on ymmärrettävästi velkojan intressissä). Mikään ei kuitenkaan estä velkojaa antamasta lainaa huomattavan pientä vakuutta vastaan tai jopa ilman vakuuksia. Henkilökohtaisella maksuvelvollisuudella ei ole suoranaista tekemistä pantin arvon kanssa, koska maksuvelvollisuus liittyy edellä todetusti velvoiteoikeudelliseen saamisoikeuteen eli velkaan eikä panttiin. Toki tosiasiassa pantin arvolla on väliä, koska jos velkoja ei saa koko saamisen määrää pantin arvosta, säilyy henkilökohtainen maksuvelvollisuus vielä pantin myymisen jälkeenkin.

Onko pantinsaajalla insolvenssimenettelyssä siis etusija vain pantin arvoon nähden mutta loppuvelka on normaalia saatavaa jota pantinsaaja voi myös vaatia insolvenssimenettelyssä joskaan ei enää etusija-asemasta?

Käytännössä juurikin näin, kuin mitä olet kysymyksessäsi uumoillutkin. Lain velkojien maksusaantijärjestyksestä mukaan esinevakuuden haltija on korkeammalla etusijalla kuin tavallinen saamisvelkoja. Panttivelkojalla on myös oikeus ryhtyä omatoimiseen panttiesineen myyntiin. Joka tapauksessa panttivelkoja on (myytiinpä esine kuinka hyvänsä) oikeutettu objektikohtaiseen suorituksensaantiin panttiesineen hinnasta eli saa kaiken myynnistä koituvan rahan, jos se ei kata hänen saatavansa koko määrää - tämän jälkeen velkoja tosiaan siirtyy vaatimaan jäljelle jäävää osuutta saatavastaan normaalina saamisvelkojana muiden konkurssivelkojien kanssa samalla etusijalla. Jos rahaa tulee myynnistä enemmänkin eli yli panttivelkojan saatavan määrän, ylijäämä on taas kerran tilitettävä konkurssipesään muiden velkojien velkojien tyydyttämiseksi.

Mitä se tarkoittaa, että Kaiston mukaan panttioikeutta ei ole pidettävä liitännäisenä oikeutena saamisoikeuteen nähden? ( En edes ymmärrä, mitä kysyn )

Tämä on Kaiston teoreettinen huomio/kannanotto. Eli koska käytännössä pantti annetaan lähes aina velan vakuudeksi, jotkut oikeustieteilijät ovat olleet sitä mieltä, että ei ole mieltä edes puhua pantista muutoin kuin velan eli saamisoikeuden yhteydessä. Jos pantista ei näin ollen voida puhua yksin omana ilmiönään, niin heistä se on silloin liitännäinen saamisoikeuteen nähden, eli esinepantti on vähän kuin velvoiteoikeudellisen saamisen sivuilmiö. Tämä on ymmärrettävästi esineoikeuden harjoittajista kuulostanut väärältä ja näin ollen mm. Kaisto on kirjoittanut kirjassa, että hänestä panttioikeus on oma oikeudellinen ilmiönsä, joka voi esiintyä myös yksin ilman saamisoikeutta (tuo yllä käsitelty pantti puhtain esinevastuin on juuri tällainen tilanne) ja ei näin ollen ole siihen nähden liitännäinen/alisteinen.

Syntyykö myös panttitoimistolle saamisoikeus vai vain sille joka lainaa rahaa panttioikeuden ohella?

Kuten yllä todettiin, panttitoimisto tai -liike on yleensä juurikin se, joka velalliselle jotain lainaa (ja samalla ottaa pantin vakuudeksi). Eli kysymyksen olettamaa eroa ei ole olemassa.

Pitäis olla saatavilla aiheesta sellanen "for dummies"-kirja.

En kiellä sitä, etteikö tämä olisi todennäköisesti tämän vuoden pääsykokeen ehdottomasti hankalin kirja monelle hakijalle. Kaisto kirjoittaa teoreettisesti ja paikoin kryptisesti. Siitä huolimatta teillä on mahdollisuudet omaksua kirja riittävästi pääsykokeeseen mennessä. Jo näiden kysymysten myötä osoitit, että olet miettinyt asioita tavalla, joka vaatii jonkinasteista aiheen hallintaa. Nyt vaan lisää lukemista ja kysymyksiä kiperistä kohdista, niin homma alkaa kyllä lutviutua!

[Uberrima fides]

Hei, minulla olisi yksinkertainen kysymys asiasta joka on minulle vieläkin vähän epäselvä. Eli "Kirjattu lakisääteinen panttioikeus" vs. "Kiinnitykseen perustuva panttioikeus". Eli ensinmainittu on jälkimmäistä ylempänä saatavien etuoikeusjärjestyksessä, mutta mitä eroja noissa on, eritoten perustamisvaiheessa? Miksi pantinhaltija ei aina, joka tilanteessa, hankkisi kirjattua lakisääteistä panttioikeutta?

[Aisomark]

Hei, minulla olisi yksinkertainen kysymys asiasta joka on minulle vieläkin vähän epäselvä. Eli "Kirjattu lakisääteinen panttioikeus" vs. "Kiinnitykseen perustuva panttioikeus". Eli ensinmainittu on jälkimmäistä ylempänä saatavien etuoikeusjärjestyksessä, mutta mitä eroja noissa on, eritoten perustamisvaiheessa? Miksi pantinhaltija ei aina, joka tilanteessa, hankkisi kirjattua lakisääteistä panttioikeutta?

Moi,

nimimerkki uuppana tähän jo vastausta hahmottelikin tuolla edellisellä sivulla, mutta selvennetään vielä hieman asiaa. Pantinhaltija ei aina hanki kirjattua lakisääteistä panttioikeutta lyhyesti ja ytimekkäästi siksi, että ei voi hankkia sellaista. Nimensä mukaisesti kirjattu lakisääteinen panttioikeus perustuu erilliseen lainsäädääntöön (maakaaren 20. luku tai muu erillislainsäädäntö) eikä siitä voida sopia sopimuksella erikseen. Toisin sanoen tällaisen pantin olemassaolo ei siis riipu osapuolten tahdonilmaisuista vaan se syntyy ja lakkaa automaattisesti lain nojalla. Tällainen lakisääteinen panttioikeus syntyy automaattisesti esim. kiinteistöön silloin, kun kiinteistön omistajalla on jokin kiinteistöön kohdistuva julkinen maksu maksamatta. Jotta lakisääteinen pantti olisi sitova myös sivullisiin nähden, sille pitää hakea kirjausta lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin (siksi siis kirjattu lakisääteinen panttioikeus). Kirjattua lakisääteistä panttioikeutta on kuvattu lyhyesti kirjan sivulla 98.

Kiinnitys on puolestaan se kiinteistöjen normaali panttikäytäntö, jolla osapuolet sopimusperusteisesti perustavat panttioikeuden kiinteään omaisuuteen. Se on matalammalla etusijalla kuin kirjattu lakisääteinen oikeus, koska on ajateltu, että julkisten maksujen ja verojen saanti on turvattava ennen yksityisten velkojien saatavia. Kiinnityksen luomisesta ja koko kiinnityspantista puhutaan enemmänkin kirjassa sivuilla 80-81.

[Rule of Law]

Hei!
Kaipaisin Esineoikeuden kirjan Ulosmittaus presumptioperusteisesti s. 51 kohtaan 1, joka sivun lopussa, selvennystä käytännön esimerkillä, jotta tunnistaisin esim. oikeustapauksissa tällaisen tilanteen..
Mitä siis tarkoittaa UK 4.14.1, .."väite siitä, että omaisuus kuuluu sivulliselle, ei estä omaisuuden ulosmittaamista, jos havaitaan, että sivullisen asema perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, kun otetaan huomioon velallisen käytettävissä olevan omistajan määräysvaltaan verrattava valta, omistajan toimiin verrattavat toimet seka velallisen järjestelystä saamat edut ja muut vastaavat seikat..."

Moikka, mä vastailen täältä taas kahvitauoilta. Älkää hermostuko, jos jossain vastauksessa kestää vähän kauemmin. Pyritään vastaamaan kaikkiin vielä avoimiin kysymyksiin asap. Aloitan näistä vähän rajatummista kyssäreistä. Eli tätä keinotekosta järjestelyä koskien voitaisiin hahmotella vaikka seuraava esimerkki: A on pahasti velkaantunut. Hänen nimissään on kuitenkin suht arvokas vene, jonka hän arvaa kiinnostavan ulosottomiestä. Suojatakseen venen ulosotolta hän "myy" sen ystävälleen B:lle. Myyntihinta on 1 euro. Järjestelyn tosiasiallinen tarkoitus on vain siirtää veneen omistus sivulliselle, jotta se säästyisi ulosmittaukselta. Tosiasiassa A:n tarkoitus on veneillä "ystävänsä veneellä" heti vappuna Hankoon. Tämä on nyt aika karrikoitu esimerkki ja usein tällaisissa keinotekoisissa järjetelyissä sovitaan edes hivenen uskottavammasta myyntihinnasta tms. mutta kyllä tällaisiakin näkee. Aika usein omaisuutta siirretään esim. puolison nimiin. Ulosottomies suorittaa näissä tilanteissa aina tapauskohtaisen harkinnan siitä, mikä on ollut luovutuksen todennäköinen tarkoitus ja millaista valtaa alkuperäinen omistaja edelleen käyttää suhteessa luovutettuun objektiin (määräysvalta, muut toimet). Auttoiko tämä?

Joo auttoi, kiitos!