Esineoikeuden alkeet

[Uberrima fides]

Hei, minulla olisi yksinkertainen kysymys asiasta joka on minulle vieläkin vähän epäselvä. Eli "Kirjattu lakisääteinen panttioikeus" vs. "Kiinnitykseen perustuva panttioikeus". Eli ensinmainittu on jälkimmäistä ylempänä saatavien etuoikeusjärjestyksessä, mutta mitä eroja noissa on, eritoten perustamisvaiheessa? Miksi pantinhaltija ei aina, joka tilanteessa, hankkisi kirjattua lakisääteistä panttioikeutta?

Moi,

nimimerkki uuppana tähän jo vastausta hahmottelikin tuolla edellisellä sivulla, mutta selvennetään vielä hieman asiaa. Pantinhaltija ei aina hanki kirjattua lakisääteistä panttioikeutta lyhyesti ja ytimekkäästi siksi, että ei voi hankkia sellaista. Nimensä mukaisesti kirjattu lakisääteinen panttioikeus perustuu erilliseen lainsäädääntöön (maakaaren 20. luku tai muu erillislainsäädäntö) eikä siitä voida sopia sopimuksella erikseen. Toisin sanoen tällaisen pantin olemassaolo ei siis riipu osapuolten tahdonilmaisuista vaan se syntyy ja lakkaa automaattisesti lain nojalla. Tällainen lakisääteinen panttioikeus syntyy automaattisesti esim. kiinteistöön silloin, kun kiinteistön omistajalla on jokin kiinteistöön kohdistuva julkinen maksu maksamatta. Jotta lakisääteinen pantti olisi sitova myös sivullisiin nähden, sille pitää hakea kirjausta lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin (siksi siis kirjattu lakisääteinen panttioikeus). Kirjattua lakisääteistä panttioikeutta on kuvattu lyhyesti kirjan sivulla 98.

Kiinnitys on puolestaan se kiinteistöjen normaali panttikäytäntö, jolla osapuolet sopimusperusteisesti perustavat panttioikeuden kiinteään omaisuuteen. Se on matalammalla etusijalla kuin kirjattu lakisääteinen oikeus, koska on ajateltu, että julkisten maksujen ja verojen saanti on turvattava ennen yksityisten velkojien saatavia. Kiinnityksen luomisesta ja koko kiinnityspantista puhutaan enemmänkin kirjassa sivuilla 80-81.

Kiitoksia selventävästä vastauksesta. En kuollaksenikaan muista että kirjassa olisi mainittu tuon erityislainsäädännön sisältöä, ainoastaan tuo että se pitää kirjata. No, lisää lukemista vain

[samperi50]

Vielä tarkentava yksinkertaistu kysymys panttauksesta puhtain esinevastuin s.74.

Jos panttaus tehty puhtain esinevastuin:
Jos A:lla B:n esineeseen objektikohtainen suorituksensaantioikeus määrältään 10 000e.
B ei tee sovittua esim maksusuoritusta sovittussa ajassa, joten A realisoi kyseisen esineen.
Esineen arvo onkin laskenut ja A saa siitä vain 5000e. Eihän B:lle jää mitään (maksu)velvoitteita A:ta kohtaan?

Entä jos A myy esineen ja saa siitä 15 000e. Pitääkö A:n palauttaa tämä ylimäärä eli 5000e B:lle?

Santeri

[Aiminda]

Vielä tarkentava yksinkertaistu kysymys panttauksesta puhtain esinevastuin s.74.

Jos panttaus tehty puhtain esinevastuin:
Jos A:lla B:n esineeseen objektikohtainen suorituksensaantioikeus määrältään 10 000e.
B ei tee sovittua esim maksusuoritusta sovittussa ajassa, joten A realisoi kyseisen esineen.
Esineen arvo onkin laskenut ja A saa siitä vain 5000e. Eihän B:lle jää mitään (maksu)velvoitteita A:ta kohtaan?

Entä jos A myy esineen ja saa siitä 15 000e. Pitääkö A:n palauttaa tämä ylimäärä eli 5000e B:lle?

Santeri

En ole tutori, mutta tsekkaa tämä Aisomarkin aikaisempi vastaus aluksi jos selventäisi:

"1) Puhtaalla esinevastuulla ja panttiesineen arvolla ei ole mitään suoraa yhteyttä. Puhtaalla esinevastuulla tarkoitetaan sellaista käytännössä harvinaisempaa tapausta, jossa panttioikeutta ei ole perustettu saamisoikeuden (=velan) vakuudeksi vaan erillisenä, omana oikeudellisena vastuunaan. Käytännössähän pantti siis usein annetaan juuri velanmaksun vakuudeksi, mutta tämä ei ole mikään pakko, vaan omaisuuttaan saa pantata mitä erilaisimmista syistä muutenkin, eikä pantilla ja velalla välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

2) Se kattaako panttiesineen arvo mahdollisen velan koko määrän, jonka vakuudeksi se on asetettu, on toki tärkeä kysymys sekin (se ei vain liity puhtaaseen esinevastuuseen mitenkään). Tämähän riippuu paljon itse panttiesineestä ja esim. siitä, kuinka sen arvo vaihtelee ajan kuluessa. Käytännössä pantin realisointi menee niin, että pantinsaaja-velkoja saa ryhtyä myymään esinettä velkaa tietyn ajan karhuttuaan. Koska panttioikeuden ytimenä on objektikohtainen suorituksensaantioikeus, ei pantinsaaja-velkojalla kuitenkaan välttämättä ole oikeutta pitää kaikkea myynnistä saamaansa tuottoa. Jos pantin arvo on esim. oletettua isompi ja se kattaa velan jäljellä olevan osan helposti, on pantinsaajan tilitettävä ylijäämä velalliselle eli esineen omistajalle. Jos taas esineestä saatava myyntitulo ei riitä kattamaan velan jäljellä olevaa määrää, pitää pantinsaaja-velkoja kaiken minkä myynnistä saa ja kärsii saamatta jääneen osan velasta omana tappionaan - saamisoikeus (eli velka) tosin jää panttioikeuden lakkaamisen jälkeenkin vielä voimaan täyttämättömältä osaltaan, joten jos velalliselle tulee myöhemmin rahaa jostain, voi velkoja vaatia taas suoritusta saamisoikeuden perusteella."

[muokattu. en olekaan varma päätelmästäni]

[Aisomark]

Vielä tarkentava yksinkertaistu kysymys panttauksesta puhtain esinevastuin s.74.

Jos panttaus tehty puhtain esinevastuin:
Jos A:lla B:n esineeseen objektikohtainen suorituksensaantioikeus määrältään 10 000e.
B ei tee sovittua esim maksusuoritusta sovittussa ajassa, joten A realisoi kyseisen esineen.
Esineen arvo onkin laskenut ja A saa siitä vain 5000e. Eihän B:lle jää mitään (maksu)velvoitteita A:ta kohtaan?

Entä jos A myy esineen ja saa siitä 15 000e. Pitääkö A:n palauttaa tämä ylimäärä eli 5000e B:lle?

Hei,

nimimerkki Aiminda tässä edellä nosti esiin tuolta aiemmasta postauksestani oleellisimman kohdan tähän kysymykseen liittyen (ja ihan oikeilla jäljillä olitkin, Aiminda), mutta hyvä kun kysytte jos jää vielä epäselväksi tai en ole osannut jotain kohtaa avata riittävän selkeästi.

Kuten todettua, panttauksessa puhtain esinevastuin ei ole olemassa mitään saamisoikeutta, johon panttioikeus on sidottu. Toisin sanoen esimerkissäsi oleva tilanne, jossa B ei tee sovittua maksusuoritusta ei voi liittyä puhtaaseen esinevastuuseen, koska tällöin ei ole olemassa mitään saamissuhdetta, jonka maksu voisi viivästyä.

Käytännössä siis B on luonut A:lle pantin (objektikohtaisen suorituksensaantioikeuden) esineeseen ilman mitään häntä hyödyttävää vastasuoritusta kuten lainaa. Tiedän, että tämä kuulostaa käytännössä typerältä (miksi B tekisi mitään, mikä vähentää hänen omaisuuttaan ilman vastasuoritusta?), mutta oikeustieteessä pohditaan paljon asioita, joiden yhteys käytännön elämään saattaa kuulostaa alkuun kaukaa haetulta. Lisäksi "oikeassa elämässä" sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, joten kyllä näitä panttauksia puhtain esinevastuinkin voi joskus esiintyä.

Voi vaikka ajatella hyvin keksimällä keksittyä tilannella, jossa halutaan välttää jonkinlaista epätoivottua käyttäytymistä. A antaa B:lle omistuksessaan olevan esineen pantiksi sillä ehdolla, että jos hän ei onnistu pidättäytymään tietynlaisesta käytöksestä (tupakointi, juominen, uhkapelaaminen, jne.), on B:llä oikeus realisoida pantiksi annettu esine, vaikkapa auto. Tällöin moraalisen imperatiivin (älä polta, juo tai pelaa rahasta) varmistamiseksi luodaan puhdas panttioikeus, jonka toteutuminen kirpaisisi lupausta rikkovaa osapuolta tuntuvasti ja näin ollen sillä on ehkäisevää vaikutusta. Teoriassa toki päästäisiin pian kiistaan siitä, onko tällainen moraalinen sitoumus tietynlainen velvoite, joka sitoo sen antanutta A:ta ja onko siten kysymys vain velvoiteoikeuden suojaksi perustetusta panttioikeusta. Tämä on nyt kuitenkin paras esimerkki, jonka tähän hätään keksin ja eroaa kuitenkin normaalista velanannosta melkoisesti, joten lähestykää asetelmaa näin, jos se auttaa teitä hahmottamaan paremmin panttausta puhtain esinevastuin...

Kun pantti on realisoitu ja sen arvosta on saatu suoritus, pantinantajalle ei jää jäljelle mitään velvoiteoikeudellista maksuvelvoitetta, koska sellaista ei pantissa puhtain esinevastuin ole olemassakaan - eli pantin menettämisen lisäksi pantinantajalle ei koidu muita negatiivisia vaikutuksia. Pantinsaaja ei myöskään pääsääntöisesti palauta mitään ylijäämää, koska ei ole olemassa (kuten normaalisti) velkaa, jonka jäljellä olevan määrän suorittamiseksi pantti realisoidaan. Ei näin ollen ole myöskään mitään lukua, jonka perusteella voitaisiin suorittaa tilitysmenettely ja palauttaa jokin tietty määrä. Esimerkkisi mukaisesti joissain tapauksissa voitaneen sopia toki siitäkin, että oikeus pantin arvoon on vain tiettyyn rajaan asti ja tätä suurempi osuus tulee tilittää pantinantajalle, mutta tämä ei ole lähtökohta ellei siitä erikseen sovita.

[Uberrima fides]

Hei, minulla olisi taas kysymys vähän epäselväksi jääneestä kohdasta:

Sivulla 61 sanotaan näin:

"Keskeinen lainkohta on MK 13:5, joka sisältää useita poikkeuksia saantosuojaan. Säännöksestä käy ilmi, että luovutuksensaaja ei saa vilpittömän mielen suojaa, jos oikean omistajan nimissä oleva luovutuskirja tai muu saantokirja on väärennetty".

Mutta sivulla 66 taas sanotaan näin.

"Toisinaan käy niin, että esimerkiksi omistajan velkojien harhaanjohtamiseksi laaditaan asiakirja, jonka mukaan omistaja luovuttaisi omistusoikeuden toiselle esimerkiksi kaupalla. Kyse on kuitenkin vain valeoikeustoimesta, minkä vuoksi omistusoikeus ei siirry "luovutuksensaajalle". Jos kuitenkin omistajaksi asiakirjassa nimetty henkilö väittää itseään omistajaksi toteuttaen luovutuksen ulkopuolisen hyväksi, käsillä on OikTL 34§:ssä tarkoitettu tilanne: "Jos on tehty valeasiakirja, ja se, jolla asiakirjan sisällyksen mukaan on saamis- tai muu oikeus, on tämän oikeuden siirtänyt toiselle, olkoon se, jolle oikeus on siirretty, oikeutettu saattamaan oikeuden voimaan, jos hän sen saadessaan oli vilpittömässä mielessä." Säännöksen voidaan katsoa soveltuvan yleisesti erilaisiin oikeuksiin, joten kyse voi olla myös irtaimeen esineeseen kohdistuvasta omistusoikeudesta. Luovutuksensaajan vilpittömän mielen suoja ei edellytä traditiota eikä varsinaisesti edes luovuttajan hallintaa. OikTL soveltuu myös kiinteistöihin, ja sillä on etusija maakaaren 13 luvussa olevaan sääntelyyn nähden."

Eli mitenkäs tuo sitten menee? Jos A väärentää itselleen asiakirjan jonka mukaan hän on kiinteistön omistaja, ja sitten luovuttaa kiinteistön B:lle, joka on vilpittömässä mielessä, kumman mukaan tuo menee? OikTL 34§:llä on "etusija" MK 13:n säännöksiin nähden, joten silloin kai hän olisi "oikeutettu saattamaan oikeuden voimaan", mutta jos asia on näin, miksi edes mainita MK:ssa että valeasiakirjatapauksissa oikeutta vilpittömän mielen suojaan ei ole, jos joku toinen laki sanoo päinvastoin ja sillä on etusija?

Onko minulla nyt jäänyt jotain olennaista huomaamatta? Onko vilpittömän mielen suojalla ja "oikeudella saattaa oikeus voimaan" jokin merkittävä ero? Tuleeko jälkimmäinen kyseeseen vain, mikäli oikea omistaja ei jostain syystä halua pitää omistusoikeuttaan kiinteistöön, jolloin B:lle annetaan mahdollisuus saada kiinteistö itselleen, vaikkei pätevää luovutusta ole tapahtunut? VAI, onko kyse siitä, että A on luovuttavinaan esineen B:lle ilman aikomusta luovuttaa sitä, B:n tietämättä, harhauttaakseen omia velkojiaan?(miten tuo voisi edes olla mahdollista jos kysessä on määrämuodossa tehty kiinteistön luovutus?)

[miumiu]

Mulla olis kanssa useempikin epäselväksi jäänyt asia
Luvussa 4.2 sanotaan, että LahjaL 1.2 § mukaan "jollei lahjoitusta ole täytetty, olkoon lahjanlupaus pätemätön antajan velkojia kohtaan silloinkin kun se on tehty 1 momentissa kuvatuin tavoin" (eli lahjansaajalle annetussa asiakirjassa tai yleisön tietoon).
Sitten seur. sivulla sanotaan, että jos "lahjaesine on ulkopuolisen hallinnassa, lahjoituksen täyttäminen toteutuu tälle henkilölle tehtävällä ilmoituksella lahjoituksesta. Lahjoitusta voidaan pitää täytettynä, kun lahjoittajan tekemä ilmoitus saapuu esinettä hallussaan pitävälle. Myös lahjansaajan tekemällä ilmoituksella on sama vaikutus silloin, kun lahjoitus on tapahtunut LahjaL 1.1§:ssä osoitetulla tavalla." Eli siis: jos lahjoitus on toteutettu tällaisella ilmoituksella, onko se velkojia kohtaan pätemätön vai ei?
Luvussa 6.1 sanottiin pantinsaajan torjumisoikeudesta, että pantinsaajalla täytyisi olla mahdollisuus torjua hyväkseen tapahtunut määrääminen, mutta torjumisoikeuden menettämisellä ei kuitenkaan ole aivan samanlaista merkitystä kuin luovutustapauksissa, sillä lähtökohtana on, että objektikohtaisen suorituksensaantioikeuden haltija voi myöhemminkin luopua oikeudestaan. Seuraavalla sivulla kuitenkin sanotaan, että "olosuhteet ovat monesti käytännössä sellaiset, että pantinsaajalla ei ole oikeutta pantin torjumiseen, vaikka hän ei olisi nimenomaisesti ilmoittanut pantin hyväksymisestä." Jääkö multa jotain olennaista huomaamatta, vai miksi nää kuulostaa ristiriitaisilta? Millainen torjumisoikeus pantinsaajalla siis on?

Jos pantinsaaja myy panttikohteen ulkopuolisen avustuksella, tarvitaanko tähän aina hypoteekkikanne?

Sitten vielä tästä panttiosion käsitteistöstä: täällä käytetään hyvin vaihtelevasti eri käsitteitä samantuntuisissa yhteyksissä. Tarkoitetaanko pantin antajalla + pantin omistajalla sekä pantinsaajalla + pantinhaltijalla samoja asioita, eli onko väliä kumpaa vaihtoehtoa käyttää (siis esim pantin antaja/pantin omistaja)? Entä milloin tulisi puhua panttauksesta, milloin panttioikeudesta?

[Uberrima fides]

Mulla olis kanssa useempikin epäselväksi jäänyt asia
Luvussa 4.2 sanotaan, että LahjaL 1.2 § mukaan "jollei lahjoitusta ole täytetty, olkoon lahjanlupaus pätemätön antajan velkojia kohtaan silloinkin kun se on tehty 1 momentissa kuvatuin tavoin" (eli lahjansaajalle annetussa asiakirjassa tai yleisön tietoon).
Sitten seur. sivulla sanotaan, että jos "lahjaesine on ulkopuolisen hallinnassa, lahjoituksen täyttäminen toteutuu tälle henkilölle tehtävällä ilmoituksella lahjoituksesta. Lahjoitusta voidaan pitää täytettynä, kun lahjoittajan tekemä ilmoitus saapuu esinettä hallussaan pitävälle. Myös lahjansaajan tekemällä ilmoituksella on sama vaikutus silloin, kun lahjoitus on tapahtunut LahjaL 1.1§:ssä osoitetulla tavalla." Eli siis: jos lahjoitus on toteutettu tällaisella ilmoituksella, onko se velkojia kohtaan pätemätön vai ei?
Luvussa 6.1 sanottiin pantinsaajan torjumisoikeudesta, että pantinsaajalla täytyisi olla mahdollisuus torjua hyväkseen tapahtunut määrääminen, mutta torjumisoikeuden menettämisellä ei kuitenkaan ole aivan samanlaista merkitystä kuin luovutustapauksissa, sillä lähtökohtana on, että objektikohtaisen suorituksensaantioikeuden haltija voi myöhemminkin luopua oikeudestaan. Seuraavalla sivulla kuitenkin sanotaan, että "olosuhteet ovat monesti käytännössä sellaiset, että pantinsaajalla ei ole oikeutta pantin torjumiseen, vaikka hän ei olisi nimenomaisesti ilmoittanut pantin hyväksymisestä." Jääkö multa jotain olennaista huomaamatta, vai miksi nää kuulostaa ristiriitaisilta? Millainen torjumisoikeus pantinsaajalla siis on?

Jos pantinsaaja myy panttikohteen ulkopuolisen avustuksella, tarvitaanko tähän aina hypoteekkikanne?

Sitten vielä tästä panttiosion käsitteistöstä: täällä käytetään hyvin vaihtelevasti eri käsitteitä samantuntuisissa yhteyksissä. Tarkoitetaanko pantin antajalla + pantin omistajalla sekä pantinsaajalla + pantinhaltijalla samoja asioita, eli onko väliä kumpaa vaihtoehtoa käyttää (siis esim pantin antaja/pantin omistaja)? Entä milloin tulisi puhua panttauksesta, milloin panttioikeudesta?

Yritänpä vastata tähän, ensimmäinen kysymys: Lahjan täyttäminen ja velkojasuojan saaminen lahjalle toimivat loppujen lopuksi eri kriteerein. Velkojasuojasta homma menee kirjan sanoin muistaakseni näin: "Kaupassa pätee spoimusperiaate, lahjassa traditioperiaate". Eli lahjan voi täyttää tekemällä lahjoituksen vaikkapa niin, että se tulee yleisön tietoon, mutta jotta lahjoituksensaaja saisi velkojasuojaa luovuttajan velkojilta, tämän tulee saada lahja hallintaansa, tai lahja ei vähintäänkään enää saa olla luovuttajan hallinnassa.(ja tämäkään ei aina riitä jos TakSL:n kriteerit lahjan takaisinsaannista täyttyvät, tosin tämä ei taida enää liittyä velkojasuojan käsitteeseen)

Toinen: Ymmärtääkseni lauseessa "olosuhteet ovat monesti käytännössä sellaiset, että pantinsaajalla ei ole oikeutta pantin torjumiseen, vaikka hän ei olisi nimenomaisesti ilmoittanut pantin hyväksymisestä." on kyse siitä, että jos pantinsaaja ei nimenomaisesti kieltäydy tarjotun pantin ottamisesta, hän voi menettää oikeutensa torjua pantti, vaikkei hän olisikaan ilmoittanut hyväksyvänsä panttia. Kun taas ensimmäisessä lausessa on kyse siitä, että pantinsaajalla on oikeus ilmoittaa torjuvansa pantti.

Kolmas: hypoteekkikannetta käytetään silloin, kun kyseessä on kiinnitykseen perustuva pantti tai panttiesine ei muuten ole pantinsaajan hallinnassa, tosin kirjan mukaan jälkimmäinen tilanne taisi olla melko harvinainen. Eli pantinhaltija ei voi omatoimisesti alkaa realisoimaan panttia mikäli panttioikeus perustuu kiinnitykseen, hänen on tehtävä se nimenomaan hypoteekkikanteen kautta. Muuten hän voi kyllä hakea ulosottoa saatavalleen ja näin saada ulosottomiehen myymään panttiesine pakkohuutokaupassa.

Viimeiseen en oikein osaa vastata muuten kuin että seuraisin kirjassa käytettyä kieltä kuin raamattua, ja termien käytössä lienee kyse kontekstista.

[Peter]

Hei,
vastaan Uberrima fidesin kysymykseen valeasiakirjoista ja väärennyksistä. OikTL 34§ mainitussa valeasiakirjassa on kyse asiakirjasta, jonka sopijapuolet laativat ilman tarkoitusta saattaa asiakirjan ilmaisema oikeustoimi voimaan. Tällainen asiakirja ei ole sitova sopijapuolten kesken, mutta OikTL 34§ mukaisesti se voi olla pätevä kolmanteen nähden. Esimerkiksi A ja B sopivat tekevänsä kauppakirjan A:n omistamasta kiinteistöstä siltä varalta, että kiinteistöä yritetään ulosmitata A:n veloista. Tarkoitus ei ole siirtää omistusoikeutta B:lle vaan ainoastaan luoda dokumentti, jonka mukaan kiinteistö ei olisi enää A:n omistuksessa eikä täten ulosmitattavissa A:n veloista. Koska A ja B molemmat tietävät, ettei tällä asiakirjalla ole tarkoitus saada aikaan todellista oikeusvaikutusta eli omistusoikeuden siirtymistä, ei sopimus ole A:n ja B:n välillä velvoittava eikä omistusoikeuden siirtymistä tapahdu. Jos B kuitenkin esiintyy tämän valeasiakirjan turvin kiinteistön omistajana ja myy kiinteistön C:lle, voi C olla oikeutettu vilpittömän mielen suojaan. Valeasiakirjassa ei siis ole varsinaisesti kyse väärennyksestä vaan asiakirjasta, jonka sopijapuolet ovat tehneet tarkoittamatta asiakirjan oikeusvaikutusten tulevan voimaan.

Tällainen valeasiakirja on eri asia kuin väärennetty luovutuskirja tai muu saantokirja, josta Kaisto puhuu s. 61. Valeasiakirjan tilanteessa A ja B molemmat ovat tietoisia siitä, että kyseessä on valeasiakirja. Väärennyksessä on kyse siitä, että A yksinkertaisesti tekee väärennetyn asiakirjan, jonka mukaan hän on ostanut B:lle kuuluvan kiinteistön ja sitten omistajana esiintyen myy tämän kiinteistön C:lle. B ei mahdollisesti ole tietoinen koko asiasta eikä edes tunne A:ta tai C:tä. Tällaisessa tilanteessa C ei ole oikeutettu vilpittämän mielen suojaan.

[MinnaK]

Oon liian monta kertaa nyt jumittunut sivun 84 luetteloon:

"1) Henkilökohtainen maksuvelvollisuus suhteessa pantinsaajaan lakkaa, jos velkoja saa suorituksen arvo-oikeutensa perusteella.
2) Objektikohtainen suorituksensaantioikeus lakkaa, jos pantinsaaja saa suorituksen saamisoikeutensa perusteella."

Mitä eroa näillä kahdella nyt siis on ja onko mahdollista saada jotain esimerkkiä havainnollistamaan asiaa?

[Uberrima fides]

Oon liian monta kertaa nyt jumittunut sivun 84 luetteloon:

"1) Henkilökohtainen maksuvelvollisuus suhteessa pantinsaajaan lakkaa, jos velkoja saa suorituksen arvo-oikeutensa perusteella.
2) Objektikohtainen suorituksensaantioikeus lakkaa, jos pantinsaaja saa suorituksen saamisoikeutensa perusteella."

Mitä eroa näillä kahdella nyt siis on ja onko mahdollista saada jotain esimerkkiä havainnollistamaan asiaa?

Tässä on ymmärtääkseni kyse siitä, että jos/kun velkoja saa suorituksen pantin arvosta, "suorituksen arvo-oikeutensa perusteella", velallisen maksuvelvollisuus loppuu, ja vastavuoroisesti panttioikeus, "objektikohtainen suorituksensaantioikeus", loppuu jos/kun velallinen(tai joku hänen puolestaan) maksaa velan.

Eli:

jos velkoja saa suorituksen pantin arvosta->velallisen velka lakkaa
jos velkoja saa suorituksen velkojalta->panttioikeus lakkaa

ensimmäisessä pantti realisoidaan, toisessa velka maksetaan ajallaan, joten panttia ei tarvitse realisoida.