vsrantanen kirjoitti:Muutama kysymys:
- Mulla on vaikeuksia käsittää sivuilla 130 ja 131 käsiteltyä pesäosuuden suhdelukuolettamaa.
Ensin sivulla 130 sanotaan, että "Pesänjaon lähtökohtana on, että toissijaiset perilliset saavat omaisuutta lesken pesästä samassa suhteessa, jossa ensiksi kuolleen puolison jäämistö oli hänen kuolinhetkellään puolisoiden omaisuuteen".
Seuraavalla sivulla todetaan suhdelukuolettama, eli pesäosuudet oletetaan yhtä suuriksi.
Ymmärrän lauseet toisensa poissulkevina. Toisessa jaetaan pesä suhteellisesti, toisessa puoliksi. Miten tämä tulisi ymmärtää?
- Lisäksi kappaleessa 15. on käytetty sekä oikeudesta luopumista että pesäosuudesta luopumista. s.138: "Perillinen ja testamentinsaaja voivat luopua oikeudestaan perittävän kuoltua". s. 140 "Perintöosuuden luovutuksella tarkoitetaan oikeustointa, jolla perillisasemassa henkilö luopuu (...) pesäosuudestaan. Mikä ero näillä on?
- Ennakkoluopumisen suhteen s. 137 on hankala käsittää sitä, että jos perillinen luopuu omaisuudestaan niin miten "jos luopumistahdonilmaisun antaneen perillisen kanne menestyy, luopujasta tulee pesän osakas ja hän voi vaatia, ei aionastaan lakiosaansa, vaan koko perintöosansa edustaman arvomäärän (...).
Jos joku haluaa luopua perinnöstä niin miten siinä tapauksessa onnistunut kanne voi tuottaa sen, että hän saa koko perintönsä?
Sivujen 130 ja 131 virkkeet eivät ole toisiaan poissulkevia. 50:50 on sekin suhdeluku. Jos muuta ei näytetä, oletetaan siis, että kummankin puolison perillishaara saa suhteellisena osuutena puolet, 50%, 1/2. Mutta jos puolisoilla oli esim. avioehtosopimus ensiksi kuolleen puolison kuollessa, tämä suhdeluku muuttuu vastaamaan sitä suhdetta, jossa puolisot olisivat jakaneet omaisuuden, jos avioliitto olisi päättynyt avioeroon. Sivun 130 virke on siis sääntö, sivun 131 virke on olettama tämän säännön soveltamisesta.
Sivulla 138 ja 140 puhutaan eri asioista. Perintöoikeudesta
luopuminen tarkoittaa, että luopuja ei voi määrätä, kenelle hänen osuutensa on menevä, vaan se määräytyy lain mukaan. Tilanne on samanlainen kuin jos luopuja olisi kuollut ennen perittävää; haudasta ei voi huudella. Perinnöstä (perintöoikeudesta, pesäosuudesta, perintöosasta) luopuminen voidaan tehdä vain, jos luopuja ei ole ottanut perintöä vastaan (esim. ryhtynyt käyttämään omaisuutta). Sen sijaan perintöosuuden (pesäosuuden, perintöoikeuden)
luovutus on oikeustoimi, jossa luovuttaja voi itse päättää, kenen hyväksi perintöosuus menee. Se voi mennä kenelle tahansa. Kyseessä on lahja. Silloin luovuttaja on ottanut perinnön vastaan ja antanut sen edelleen. Verotuksellisesti ero on hyvin merkityksellinen: ensimmäisessä tilanteessa perintöveron maksaa luopujan sijaantuloperillinen. Toisessa tapauksessa luovuttaja maksaa perintöveron ja sen jälkeen vastaanottaja maksaa lahjaveron. Kyllä, vero maksetaan silloin kahteen kertaan. Jos perillinen haluaa perintöosuutensa menevän lapsilleen, on siis hyvin tärkeää pitää huoli, ettei luopuja ole ottanut perintöä vastaan, vaan luopuu siitä ennen tätä. Sen sijaan, jos perillinen haluaa osuutensa menevän jollekin muulle, vaikka puolisolleen tai lapsenlapsilleen (jos lapset ovat vielä elossa) tai yleishyödylliselle yhdistykselle, ainoa vaihtoehto on perintöosuuden luovuttaminen ja siitä syntyvä kaksinkertainen verotus.
Sivuilla 136-137 kerrotaan tilanteesta, jossa luopumistahdonilmaisu on pätemätön oikeustoimilain nojalla. Eli perillinen ei olekaan oikeasti halunnut luopua perinnöstään, vaan hänet on esim. pakotettu siihen tai erehdytetty siihen. Silloin hän voi nostaa kanteen luopumistahdonilmaisun pätemättömyydestä, ja jos tuo kanne menestyy, on kuin koko luopumistahdonilmaisua ei olisi koskaan tehtykään. Jos taas perillinen haluaa luopua perinnöstä, vaikka hänet olisikin alunperin pakotettu tai erehdytetty siihen, hänen ei tarvitse nostaa kannetta, pätemättömyysperuste ei "tule voimaan" ja perintöosuus menee luopujan lakimääräisille perillisille. Sen sijaan jos perillinen on halunnut luopua perinnöstä eikä tahdonilmaisua rasita mikään oikeustoimilain pätemättömyysperuste, mutta luopuja tuleekin toisiin aatoksiin (esim. rahapula on iskenyt luopumisen ja perittävän kuoleman välissä), hän voi vaatia lakiosaansa (jos hänen puolisolleen tai lapselleen ei tule lakiosaa vastaavaa omaisuutta). Tällöin ei kuitenkaan tarvitse nostaa kannetta, vaan lakiosan vaatiminen muilta perillisiltä ja testamentinsaajilta riittää.
