Kysymyksiä immateriaalioikeuden kirjasta

[Aisomark]

Onko tuossa esittävän taiteilijan suojaa koskevassa tehtävässä kyse s.87 sopimuslisenssistä vaiko s.91 äänitallenteen pakkolisenssistä? Ja miten nuo (TL:n 25 § f 1 mom. ja 25 § h <-> 47 §) säännökset eroavat toisistaan äänitallenteen kohdalla?

Moi,

oletan että viittaat nyt tuohon materiaalipaketista löytyvään oikeustapaustehtävään, jossa bändi on levyttänyt ja kysellään millaisia oikeuksia heillä on levyynsä?

Huomaa nyt, että 1) bändillä on levyynsä sekä tekijänoikeus (koska ovat itse sanoittaneet, säveltäneet ja sovittaneet musiikin) että esittävän taiteilijan oikeus (koska soittavat levyllä) ja 2) levy-yhtiöllä on levyyn puolestaan äänitallenteen tuottajan oikeus.

Bändi saa levyn radiosoitoista ja muusta julkisesta esittämisestä korvausta 1) tekijänoikeuden sopimuslisenssijärjestelyn kautta (s. 87, TekijäL:n 25 § f-h) sekä esittävän taiteilijan oikeuden pakkolisenssijärjestelyn (s. 91, TekijäL:n 47 §) kautta, koska heillä on molemmat oikeudet levyn sisältöön. Lisäksi levy-yhtiö saa korvausta levyn soitosta äänitallenteen tuottajan suojan mukaisen pakkolisenssisäännöksen nojalla (s. 92, samainen TekijäL:n 47 §). Tätä ei tehtävän mallivastauksessa ole ehkä tuotu riittävän selvästi esiin, pahoittelut siitä!

Äänitallenteen kohdalla voi siis periaatteessa kolme tahoa saada suojaa: alunperin kappaleen/levyn materiaalin kirjoittanut ja musiikillisesti luonut henkilö (sanoittaja/säveltäjä/sovittaja), musiikin esittävä muusikko/taiteilija (voi olla sama henkilö kuin edellä) sekä äänitallenteen tuottamisesta taloudellisesti vastuussa ollut ja tuotantoratkaisuista päättänyt henkilö (voi olla myös sama henkilö kuin edellä). Näistä vain ensimmäisen luomistyö nauttii teossuojaa ja kuuluu siten TekijäL:n 25 § f-h yhteydessä selostetun sopimuslisenssijärjestelmän piiriin. Sopimuslisenssissä Teostoon kuulumaton tekijä voi kieltää työnsä ensisijaisen käytön korvausta vastaan, jos niin haluaa. Toinen ja kolmas luomistyö kuuluvat sen sijaan tekijänoikeuksien lähioikeuksien piiriin ja niihin soveltuu ainoastaan TekijäL:n 47 §:n mukainen pakkolisenssisääntö (lähioikeuksissa ei tunneta sopimuslisenssiä). Sen perusteella esiintyvä taiteilija ja äänitallenteen tuottaja eivät voi kieltää oikeuksiensa kohteen käyttöä, mutta siitä on maksettava heille korvaus.

TekijäL:n 25-26 §:n mukaisella sopimuslisenssillä ja TekijäL:n 47 §:n mukaisella pakkolisenssillä ei nähdekseni ole erilaisista sanamuodoistaan huolimatta kovin suurta sisällöllistä eroa: molemmissa pyritään kattamaan oikeuden kohteen (teoksen) saattaminen yleisön saataviin millä tahansa keinolla, jotta oikeudenomistaja olisi aina oikeutettu korvaukseen. Merkittävin ero on tosiaan tuo käytännössä varsin marginaalinen kielto-oikeus, joka sopimuslisenssijärjestelmään teoksen ensikäytön osalta kuuluu.

[HenryLlama]

Kiitos! Eihän tuo ole yhtään niin vaikeaa kunhan muistaa miksi ne lähioikeudet käydään läpi tekijänoikeuden jälkeen... Ehkä nyt sitten tuonkin muistaa kokeessa.

[mansikka]

Toiminimioikeudellisesta sekoitettavuusedellytyksestä, Pihlajarinne, sivu 151.

"Tosin toiminimen yksilöintikykyä koskeva kynnys on käytännössä hieman alhaisempi kuin erottamiskykyä koskeva kynnys tavaramerkkioikeudessa. Alhaisempi yksilöintikyky heijastuu toiminimen nauttimaan suoja-alaan sekoitettavuusarvioinnissa siten, että suoja-ala on kapeampi. Toiminimioikeudessa toimialojen samankaltaisuudelle ei aseteta yhtä korkeita vaatimuksia kuin tavaramerkkioikeudessa: toisiinsa nähden hieman etäämmälläkin olevat toimialat voidaan katsoa samanlaisiksi."

En ymmärrä.

[Aisomark]

Toiminimioikeudellisesta sekoitettavuusedellytyksestä, Pihlajarinne, sivu 151.

"Tosin toiminimen yksilöintikykyä koskeva kynnys on käytännössä hieman alhaisempi kuin erottamiskykyä koskeva kynnys tavaramerkkioikeudessa. Alhaisempi yksilöintikyky heijastuu toiminimen nauttimaan suoja-alaan sekoitettavuusarvioinnissa siten, että suoja-ala on kapeampi. Toiminimioikeudessa toimialojen samankaltaisuudelle ei aseteta yhtä korkeita vaatimuksia kuin tavaramerkkioikeudessa: toisiinsa nähden hieman etäämmälläkin olevat toimialat voidaan katsoa samanlaisiksi."

Idea on seuraava:

1) Tavaramerkkioikeudessa kahden suojatun tuotteen täytyy olla hyvin samalta toimialalta, jotta sekoitettavuus voi tulla kyseeseen. Eli esimerkiksi multapussit ja multapussit tai multapussit ja lannoitteet ovat kaikki tuotteita, jotka ovat hyvin samalta toimialalta (puutarhatuotteet) ja niihin liittyvät tavaramerkit saattaisivat loukata toistensa oikeuksia. Multapussit ja vasarat tai muut yleistyökalut sen sijaan edustavat eri toimialoja (puutarhatuotteet vs.rakentaminen), joten niihin perinteinen tavaramerkkioikeuden mukainen erotettavuusoppi ei voi päteä. Jos kahden tarkasteltavan tavaramerkin toimialat ovat riittävän lähellä toisiaan/riittävän sama toimiala, saa aikaprioriteettia nauttiva tavaramerkki suojaa varsin helposti: tavaramerkkien samanlaisuuden ehdot täyttyvät helpommin. Jos siis vertaillaan kahta multapussia (eli tiukempi toimialojen samanlaisuuden vaatimus täyttyy), saattaa esimerkiksi Biolan-tavaramerkki saada suojaa suhteellisen helposti varsin erilaisiakin tavaramerkkejä vastaan, jos niissä on jotain sekoittavia/erotettavuutta vähentäviä elementtejä.

2) Toiminimioikeudessa tilanne on päinvastainen. Kahden vertailtavan toiminimen toimialojen ei tarvitse olla identtiset, kunhan niissä on jotain samaa. Esimerkiksi puutarha- ja rakentamisalalla toimivat toiminimet voitaisiin mahdollisesti toiminimioikeudellisessa sekoitettavuustarkastelussa katsoa riittävän samankaltaisiksi toimialoiksi, vaikka tavaramerkkioikeudessa ei näin voitaisi tehdäkään (tätä Pihlajarinne tarkoittaa tuossa lainaamasi pätkän vikassa lauseessa). Koska toimialavaatimus täyttyy helpommin, eivät toiminimet kuitenkaan saa yhtä helposti/yhtä laajaa suojaa kuin tavaramerkit. Constracta Oy, Consti Oy ja Construction Ky voisivat kaikki olla esimerkkejä toiminimistä, jotka toimivat samalla tai läheisillä toimialoilla ja joissa voidaan katsoa olevan samanlaisia elementtejä, jotka loukkaavat toistensa oikeutta. Koska toiminimioikeudessa suoja-ala on kuitenkin kapeampi, voi hyvin olla että kaikkien näiden annettaisiin olla voimassa samanaikaisesti eli ei katsottaisi, että ne loukkaavat toistensa oikeutta (tätä Pihlajarinne tarkoittaa, kun puhuu suoja-alan kapeudesta).

Eli tavaramerkkioikeudessa tuotteiden tarvitsee olla varsin samalta alalta, jotta suojaa voi saada, mutta sitä saa sitten helpommin suhteessa hiukan erilaisempiinkin tuotteisiin. Toiminimioikeudessa puolestaan toiminimien ei tarvitse toimia kovin identtisillä aloilla, mutta saatu suoja on kapeaa eli toiminimen haltija joutuu sietämään sitä, että jos toinen toiminimi ei ole lähes identtinen, saa sitä todennäköisesti käyttää samanaikaisesti vanhemman toiminimen kanssa.