Johdatus velvoiteoikeuteen

[Lakimyrsky]

Hei,

Tuosta KorkoL 2.2 §:n pakottavuussuojasta sen verran eli tarkoittaako tuossa momentissa mainittu kuluttajaluotto sivun 70 alareunassa mainittuun kuluttajaluottoa? Kun sivun 70 mukaan alle 2000 euron kuluttajaluoton varsinainen korko saa olla 50,5% (tällä hetkellä) ja jos sivulla 77 mainitun KorkoL 4.2 §:n mukaan jos viivästyskorko on alempi kuin sitä edeltänyt varsinainen korko niin varsinaista korkoa noudatetaan ja kuluttajaluoton tapauksessa max. 180 päivää?

Eli toisin sanoen kuluttajaluotoissa "viivästyskorko" voi olla pahimmillaan 50,5% eräpäivää seuraavien 180 päivän ajan ellei velasta anneta tuomiota ennen tuon määräajan päättymistä? Sekoitti vain päätä kun sivun 78 yläreunassa ja KorkoL 2.2 §:ssä säädetään KorkoL:n mukaan lasketusta viivästyskorosta, mutta sitten tuohon kuluttajaluoton viivästyskoron määrään vaikuttaa myös ilmeisesti myös tuo sivulla 70 mainittu KSL 7:17a. Mutta toisaalta asuntokaupoissa ja vuokrauksessa viivästyskorko voi olla vain tuo 7,5 %?

[Lakimyrsky]

Lisäksi sivun 83-84 poikkeustilanteet ja latinankieliset termit aiheuttavat hämmennystä eli olenko ymmärtänyt oikein, että jos velan varsinaiseksi koroksi on sovittu 20% ja viivästyskorko on sen 7,5 % niin, jos

1) Velkoja aiheuttaa viivästyksen erääntymisen jälkeen niin tältä ajalta velallisen ei tarvitse maksaa mitään viivästyskorkoa.

2) Ylivoimainen este tms. aiheuttaa viivästyksen erääntymisen jälkeen, siten että este on käynnissä jo ensimmäisenä päivänä erääntymisen jälkeen (s. 83 alareuna "aiheuttaa maksun viivästymisen) niin tältä ajalta "viivästyskorko" on 20%.

3) Ylivoimainen este tms. aiheuttaa viivästyksen erääntymisen jälkeen, siten että maksu on jo myöhässä (s. 83 alareuna "viivästys on jo alkanut") niin viivästyskorko on 7,5%.

Lähinnä tuota kakkos- ja kolmostilanteen välistä eroa mietin varsinkin kun tuon antamani esimerkin mukaisesti tuntuisi hassulta, että kun miellän kolmostilanteen velallisen menettelyn osalta "tuomittavammaksi" kuin kakkostilanteen niin silti maksuhäiriön seuraus olisi kolmostilanteessa lievempi. Tämä tosin taitaa johtua siitä varsinaisen koron korottomuusolettamasta eli lain mukaan oletetaan ettei varsinaista korkoa ole ja tällöin esimerkkini luvut olisivatkin 0% ja 7,5% ja seuraamuksen ankaruus menisi "oikein".

[mpo]

Hei,

sivulla 170 laskutehtävä ei aukene. Vanhentumislaissa sanotaan, että se, jota ei ole tuomittu maksamaan täyttä korvausta, vastaa vain tuomitusta määrästä. Jos C:n vastuu oli soviteltu 50 000 euroon, miksi hän joutuukin vastaamaan 20 000 eurosta? Tuo laskukaava ei oikein aukea. Rikosoikeuden puolella ei ole rangaistusten mittailussa ym. ongelmia, mutta tämä velvoitteen vanhentuminen on jotenkin jäätävän monimutkaista ja sekavaa asiaa.

Mun mielestä siinä on virhe. Se käy järkeen vain, jos C:n vastuu olisi soviteltu 20 000 euroon eikä 50 000 euroon, eli osuudet olisivat A ja B 40 000 euroa ja C 20 000. Jos C:n vastuu olisi 50 000 niin silloinhan jäljelle jäävä 60 000 jakautuisi niin, että C maksaisi 50 000 euroa ja B 10 000 euroa. Jos mietitään vaan osuuksia niin C:n osuushan olis 5/10 ja esimerkki sanoo että A:n osuus oli 4/10 eli B:lle jäisi vain 1/10. Lopussa kuitenkin sanotaan että "B:n osuus alkuperäisestä velasta oli sama kuin A:n."

Tuntuu tosin oudolta että kirjoittaja olis kahteen paikkaan laittanut ton 50 000 euroa virheellisesti (sekä alkuun että itse kaavaan). Mielellään kuulisin kanssa jonkun mielipiteen tästä että oonko ihan hakoteillä

[Omena]

Hei,

sivulla 170 laskutehtävä ei aukene. Vanhentumislaissa sanotaan, että se, jota ei ole tuomittu maksamaan täyttä korvausta, vastaa vain tuomitusta määrästä. Jos C:n vastuu oli soviteltu 50 000 euroon, miksi hän joutuukin vastaamaan 20 000 eurosta? Tuo laskukaava ei oikein aukea. Rikosoikeuden puolella ei ole rangaistusten mittailussa ym. ongelmia, mutta tämä velvoitteen vanhentuminen on jotenkin jäätävän monimutkaista ja sekavaa asiaa.

Mun mielestä siinä on virhe. Se käy järkeen vain, jos C:n vastuu olisi soviteltu 20 000 euroon eikä 50 000 euroon, eli osuudet olisivat A ja B 40 000 euroa ja C 20 000. Jos C:n vastuu olisi 50 000 niin silloinhan jäljelle jäävä 60 000 jakautuisi niin, että C maksaisi 50 000 euroa ja B 10 000 euroa. Jos mietitään vaan osuuksia niin C:n osuushan olis 5/10 ja esimerkki sanoo että A:n osuus oli 4/10 eli B:lle jäisi vain 1/10. Lopussa kuitenkin sanotaan että "B:n osuus alkuperäisestä velasta oli sama kuin A:n."

Tuntuu tosin oudolta että kirjoittaja olis kahteen paikkaan laittanut ton 50 000 euroa virheellisesti (sekä alkuun että itse kaavaan). Mielellään kuulisin kanssa jonkun mielipiteen tästä että oonko ihan hakoteillä

Ei oo virhettä, ihan oikein menee. Ajatelkaa tilannetta jossa A B ja C olisivat kaikki maksukykyisiä, ja D vaatisi koko summan A:lta joka sen maksaisi. Tämän jälkeen A vaatisi B:tä ja C:tä maksamaan osuutensa A:lle. C:n osuus velasta on puolet pienempi kuin A:n ja B:n, koska sitä on soviteltu puoleen.

[Lakimyrsky]

Hei,

Sivulla 168-169 mainitut poikkeukset menevät hieman sekaisin. Tarkoitetaanko tuolla VanhL 14.2 §:n "b-kohdalla" kirjassa sitä, että yksityistakaaja tai yksityinen pantinantaja on eri kuin itse luotonsaaja eli velallinen? Menen sekaisin kun mietin tuon sivun 168 VanhL 14.2 §:n suhdetta seuraavalla sivulla olevaan VanhL 16.1 §:ään. Eli periaatteessa sivulla 168 a-kohdassa elinkeinonharjoittajalla voisi teoreettisesti olla luoton myöntämiselle velalliselta panttioikeus ja jos velka vanhentuu niin kuitenkaan oikeus tuohon panttioikeuteen ei vanhennu? Ja b-kohdassa taas panttioikeus vanhentuu, jos kyse on toisen (ei velallisen) antamasta panttioikeudesta, mutta jos panttioikeuden olisikin antanut velallinen niin silloin se ei vanhennu? Tuo b-kohdan termi "yksityinen" hämmentää, että kehen sillä viitataan, velalliseen, eri henkilöön joka on luonnollinen henkilö vai yksityiset oikeushenkilötkin?

[banaani]

s. 81 korkolaissa 6.1 säädetty pääsääntö "30 päivän aika alkaa kulua laskun lähettämisestä tai muusta maksuvaatimuksen esittämisestä, tästä huolimatta korko ei ala juosta, ennenkuin lasku tai vaatimus todella saapuu velalliselle" Sitten vielä "tarkennetaan" että jälkimmäisellä säännöllä ei siis ole merkitystä siinä tilanteessa, jossa lasku tai vaatimus todella saapuu velalliselle 30 päivän kuluessa sen lähettämisestä.

Eli siis jos A lähettää maksuvaatimuksen B:lle, ja lasku saapuu vasta 37 päivän kuluttua, jolloin 30 päivää alkaa kulua vasta laskun saapumisesta.

Mutta jos A lähettää maksuvaatimuksen, joka saapuu 26 päivän kuluttua B:lle. Alkaako 30 päivää tällöin kulua siitä hetkestä kun lasku lähetettiin, vai vasta siitä hetkestä jolloin B sai maksuvaatimuksen?

[Ananas]

Bansku jos se lasku saapuu velalliselle 37 pv jälkeen, niin alkaa maksaa viivästyskorkoa siitä lähtien. Jos lasku taas saapuu hänelle 27pv lähettämiisestä, niin hänellä on vielä 3 viivästyskorotonta päivää aikaa maksaa laskunsa.

[Lewis]

Onko velvoiteoikeuden kirjassa sivun 44 yläosassa kirjoitus-/ajatusvirhe.

Tekstissä sanotaan "Vastaavasta velallisen valintaoikeudesta kuin KK 9:5:ssä säädetään myös kuluttajaluottoja koskevassa KSL 7:26:ssä, jonka mukainen valintaoikeus tosin koskee jo lain sanamuodon mukaan kaikkia kuluttajan saatavia samalta luotonantajalta riippumatta niiden erääntyneisyydestä." (oma alleviivaus)

KSL 7:26 (lähde: Finlex) sanoo: "Kuluttajalla on oikeus määrätä, mitä useammista saman luotonantajan saatavista hänen suorituksellaan lyhennetään."

Luotonantajalla siis on saatavia kuluttajalta, kuluttajalla ei pitäisi olla saatavia luotonantajalta (siis sen jälkeen, kun pikavippi on tullut tilille).
Vai hämääkö Norros tässä jotenkin?